Jiri Nieminen ...ja Tampere ei ole mikään Suomen Turku

Niinistön tavalliset asiat ja sosiologiset faktat

Ottaakseni osaa Savon Sanomissa käytyyn keskusteluun tai lähinnä siihen, että sanomalehden pääkirjoitussivulla -- kauniisti sanottuna -- mielenkiintoisella tavalla hyökättiin Li Anderssonin ja Emilia Kukkalan Helsingin Sanomissa ollutta kirjoitusta vastaan, lähetin puolitoista viikkoa sitten toimitukseen oman puheenvuoroni.

 

Kirjoituksessa halusin tuoda esille Savon Sanomien toimittajalle, että Itä-Suomenkin yliopistossa on kokonainen tutkimusala ja oppiaine, joka käsittelee yhteisöllisyyttä. Sitä kutsutaan sosiologiaksi. Kuvaavaa kuitenkin on, että presidentti Sauli Niinistön työryhmä sivuuttaa sen yli 100 vuoden aikana tuottamat faktat idealismissaan.

 

Kirjoitustani ei tietääkseni julkaisu Savon Sanomissa, mutta tässä se on kokonaisuudessaan:

 

Yhteisöllisyys ja Niinistön työryhmä

 

Vesa Kärkkäinen kirjoitti Savon Sanomissa (20.9.), otsikolla Liian tavallisia asioita että "[y]hteisöllisyys [...] on rakennettava itse, sukulaisten, ystävien, harrastuskavereiden ja työkavereiden kanssa" puolustaessaan kommunitarismia lasten ja nuorten kasvatuksessa liberalistista arvokäsitystä vastaan.

 

Kärkkäisen kirjoitus kuitenkin sivuuttaa saman asian, minkä tasavallan presidentti Sauli Niinistön asettama työryhmä: vallitsevaan taloudellisen järjestelmän sivuvaikutukset yhteisöllisyyteen.

 

Sosiologian klassikoihin kuuluva Émile Durkheim käsitteli jo 1800-luvun lopulla yhteisöllisyyden murtumista siirtyessämme maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta teolliseen kapitalismiin. Edellisessä vaikuttavaa yhteisöllisyyttä hän kuvaisi käsitteellä mekaaninen solidaarisuus, jolle oli ominaista normien, uskomusten ja tunteiden yhteisyys.

 

Sen sijaan teollinen yhteiskunta perustuu orgaaniselle solidaarisuudelle luoden erilaisia alakulttuureja ja moninaistaen yhteiskuntaa. Durkheimin mukaan teollisessa yhteiskunnassa oli kuitenkin jäänteitä mekaanisesta solidaarisuudesta mahdollistaen vielä yhteisöllisyyden hetkiä.

 

Nyt 2000-luvulla olemme jättämässä myös teolliseen tuotantoon perustuvan yhteiskunnan taaksemme ja olemme siirtymässä kohti palveluihin ja informaatioteknologiaan perustuvaa luovaa taloutta. Jälkiteolliselle yhteiskunnalle on ominaista vaatimus äärimmilleen viedystä yksilöllisyydestä ja jatkuvasta kilpailusta markkinoilla, minuuden myynnistä. Luovassa taloudessa mekaanisesta solidaarisuudesta ja pyrkimyksestä samankaltaisuuteen on tullut taakka.

 

On siten ristiriitaista, että samaan aikaan elinkeinoelämä vaatii sopeutumista luovaan talouteen, olemaan joustavasti työmarkkinoiden käytettävissä 24/7 (mikäli töitä on) ja olemaan valmis uhrautumaan kilpailukyvyn puolesta, mutta toisaalla halutaan vaalia yhteisöllisyyttä tai kuten Kärkkäinen kirjoittaa: hyväksyä epäonnistuminen, hoitaa omaa jaksamista, antaa nuorelle aikaa...

 

Kapitalismi ja yhteisöllisyys näyttävät sopivan huonosti yhteen, mikä lienee myös syy sille, että sen enempää Kärkkäinen kuin Niinistön työryhmä ei ottanut kyseistä problematiikkaa esille.

 

Jos halutaan palata jonkinlaiseen Kärkkäisenkin kaipaamaan kommunitarismiin tai mekaaniseen solidaarisuuteen, myös tuotannon tapaa, tuotantosuhteita ja talousjärjestelmää olisi radikaalisti muutettava sosiaalisemmaksi. Siihen ei ole Suomessa enää neljännesvuosisataan ole löytynyt poliittista tahtotilaa, laajemmissa kansalaispiireissä.

 

Jiri Nieminen

Tampere

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset