Jiri Nieminen ...ja Tampere ei ole mikään Suomen Turku

Eilisen rehellisin lausunto perussuomalaisten Jani Mäkelältä

Perussuomalaisten lappeenrantalainen kansanedustaja Jani Mäkelä sanoo Ylen Etelä-Karjalan haastattelussa perussuomalaisten kannatuksen romahduksen olevan seurausta siitä, ettei perussuomalaiset ole ajaneet työläisten asiaa vaalilupauksistaan huolimatta.

Päinvastoin, perusporvarihallitus on muun muassa radikaalisti ollut laskemassa työntekijöiden palkkoja ja lahjoittamassa tästä saadut varat monikansallisille yrityksille ja pääomapiireille.

Aikooko perussuomalaiset nyt siis vaatia hallituksen perumaan tekemiään säästöpäätöksiä tai parantamaan työntekijöiden asemaa, palauttaakseen kannatustaan? Jutun mukaanhan Mäkelä sanoo ymmärtävänsä sitä, että ihmiset kokevat työehtojen kiristämisen vääränä.

Ainakin se olisi loogisin reaktio puolueen kannatuksen romahtamiseen.

Mutta ei. Sen sijaan, että perussuomalaiset peruisivat säätöpäätöksiä tai uhkauksen lomarahojen leikkauksista, Mäkelän mukaan perussuomalaiset aikovat vaatia maahanmuuttopolitiikan ja turvapaikkakäytäntöjen kiristämistä.

On hienoa, että perusuomalaiset ovat kerrankin rehellisiä tai siis tätä poliittinen vasemmisto on aina yrittänyt sanoa: perussuomalaiset eivät ole työläisen asialla, vaan kansankielellä ilmaistuna vetävät lähinnä työläisiä lättyyn porvareiden puolesta. Ja vedettyään työläisiä köniin pakkolaeilla, yrittävät perussuomalaiset saada kannatusta turpaan vetämiltään työläisiltä hakkaamalla vielä lujempaa maahanmuuttajia.

Mutta on turha kuvitella, että mitään positiivista isänmaan tai kansantalouden kannalta tällaisella poliittisella toiminnan tyylillä syntyisi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

J.N: "Ja vedettyään työläisiä köniin pakkolaeilla, yrittävät perussuomalaiset saada kannatusta turpaan vetämiltään työläisiltä hakkaamalla vielä lujempaa maahanmuuttajia."

Eniten (?) lättyyn saavat pienituloiset eläkeläiset, joilta viedään sekä asumisen että riittävä inhimilliseen elämään tarvittava toimeentulo mahdollisuus omalla synnyinseudullaan.

Näiltä osin, tämä SSS - hallituksen tuhoon tuomitsema ihmisryhmä, saattaa aiheuttaa maan sisäisen muuttoliikkeen ja tulee kilpailemaan yhdessä maahanmuuttajien kanssa edullisemmasta asumisesta.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllä turvapaikanhakijat ovat jo voittaneet, koska kilpailua ei ole ollutkaan.

Harri Immonen

Koko opposition voimat on valjastettu yhtä puoluetta vastaan ja lehdistö on antanut kuukausikaupalla tulitukea kaikista piipuista sodanaikaisia norsupyssyjä myöten, mitä nyt on paikalle saatu raahatuksi. Mustamaalaus on ollut tolkutonta. Äärioikeiston hyökkäys yhdistettiin heti perussuomalaisiin hirveällä möykällä lehdistöä myöten, kun taas hetki sitten sattunut äärivasemmiston hyökkäys ei kiinnostanut lehdistöä ollenkaan. Suomi on poliittisesti tällä hetkellä hyvin epäoikeudenmukainen maa. Mahtaa tuntua hienolta Jiri?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset