Jiri Nieminen ...ja Tampere ei ole mikään Suomen Turku

Sosialismia Etelä-Pohjanmaalla

Interwebin ihmeellisessä maailmassa ja ennen kaikkea Hommafoorumilla aikaansa viettäneet tuntenevat läpän, että kansallissosialismi ja fascismi olivatkin oikeasti vasemmistolaisia liikkeitä, eivät suinkaan edustaneet radikaalioikeistoa.

Vastauksena tällaisiin väittämiin olen kehottanut matkustamaan Lapuan torille ja huutamaan siellä, että Vihtori Kosola, Lapuan miehet ja isänmaallisen kansaliikkeen jäsenet olivat kommunisteja tai jonkin sortin sosialisteja, ja kokemaan mitä tapahtuu sen jälkeen.

Mutta tämän päivän uutisen perusteella näyttää siltä, että Kosolaa sosialistiksi tai kommunistiksi kutsuja ei ainoastaan voisi säilyä jopa hengissä, vaan sosialismi voi hyvin Etelä-Pohjanmaalla. Yksityiseen omaisuuteen tai yritystoimintaan puuttuminen on kerännyt uudenlaista kannatusta.

Sanomalehti Ilkka kertoo Lappajärvellä mökkiläisten olevan nostamassa kuntaa vastaan kanteen siitä, että kun on tehnyt sopimuksia yksityisen liikkeenharjoittajan kanssa. Tunnetusti pohjalaiset ovat sosiaalisesti rajoittuneita, mutta ainakin aikaisempina vuosikymmeninä yksistyisyrittelijäisyyttä siellä sentään on kunnioitettu, siihen ei olla puututtu, mitä naapuritontilla tapahtuu, olkoon kyseessä konepaja, minkkitarha tai matkailualan yritys.

Markkinataloudessa tai siis kapitalistisessa järjestelmässä asukkaalla tai mökkiläisellä ei ole veto-oikeutta naapurinsa omaisuuteen. Samasta syystä Etelä-Pohjanmaalla ollaan pidetty luonnonsuojelua kommunismina poliittisessa retoriikassa. Onko tähänkin tulossa muutos?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän EsaPaloniemi kuva
Esa Paloniemi

Vasemmistolainen voi olla vaikkei olisi kommunisti.

asfalttikukka.blogspot.fi

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset