Jiri Nieminen ...ja Tampere ei ole mikään Suomen Turku

Rekrytoivatko kristillisdemokraatit tahallaan rasisteja ja antisemiittejä?

Viime lokakuussa ollessani tutkijavieraillulla Yhdysvalloissa kirjoitin siitä, kuinka Suomesta puuttuu vihapuheradioiden lisäksi avoin kristillinen fascismi: oikeasti radikaalit ryhmät, ”jotka aseistautuvat ja keräävät muonavaroja kolmatta maailmansotaa vastaan, sekä toimivat kristillisissä lahkoissa, jotka kannattavat rotuerottelua”.

Niin ikään olen kirjoittanut siitä, kuinka Yhdysvalloissa herätyskristillisyys näyttää olevan yhä enemmän valkoisen nationalismin naamioleikkiä ja esittänyt tutkimussuunnitelman luonnoksen kuinka, Suomessa pitäisi tutkia samaa ilmiötä, koska on mahdollista sen tulevan ajankohtaiseksi perussuomalaisten kannatuksen romahtaessa ja toisaalta puolueen linjan radikalisoituessa.

Nyt näyttää siltä, että tilanne aktualisoitui nopeammin kuin olisin arvannut: kristillisdemokraatit ovat jääneet kiinni siitä, että ovat rekrytoineet kunnallisvaaliehdokkaikseen avoimen rasisteja, fascisteja ja jopa antisemiittejä kandidaatteja. Eräänkin ehdokkaan mukaan juutalaiset tappoivat valkoisia kristittyjä enemmän 1900-luvulla kuin toisin päin jne.

FB:ssä Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä puolustautuu sanomalla, että heillä ”on Suomessa (sic!) vajaa 2000 ehdokasta, nyt on käynyt ilmi muutama ehdokas, eivät rekrytointitilanteessa kertoneet kaikkea taustastaan. Olemme luottaneet siihen, että ehdokkaat jotka ovat tulleet ovat sitoutuneet edistämään meidän arvoja ja tavoitteita.”.

Selitys ei ole kauhean uskottava: (1) ehdokkaiden taustat olisi ollut helppo selvittää parissa minuutissa; (2) viitaten aikasemmin mainitsemiini ilmiöihin Yhdysvalloissa, tämä kaikki sopii liian hyvin kuvioon, että kyseessä olisi pelkkä vahinko. Yritän siis sanoa, että rasismissa, fascismissa ja antisemitismissä on jotain sellaista, mikä resonoi nykyherätyskristillisyyden kanssa.

Mutta kuten kuten olen aikaisemmin jo todennut, tämä kaikki vaatii lisätutkimuksia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

"Yritän siis sanoa, että rasismissa, fascismissa ja antisemitismissä on jotain sellaista, mikä resonoi nykyherätyskristillisyyden kanssa."

Kyllä, ja myös homo- ja transkammoisuus tuntuvat yhdistävän ns. vapaan suunnan kristillisiä tänä aikana...

Pekka Iiskonmaki

Tohtori ja Vihtori kävelivät torilla. Kyselivät ämmiltä, onko leipä vielä lämmintä?

Vihtori tulkkasi tohtorille. On ne tuoreita, vaikka ovatkin lämpimiä. Tohtori tohtoroi leivän ja totesi, on se ihme ja kumma.

Minun laskelmani antavat ihan muun tuloksen.

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran

Turun tapauksissahan mielenkiintoista on se, että kyseisten Kristillisten ehdokkaiden vastuulla on jatkuvien mielenosoitusten järjestäminen valtuuston kokousten yhteydessä.

Mikäs muukaan moisia intohimoja olisi herättänyt kuin maahanmuutto - tietenkin niissäkin yhteyksissä kun maahanmuutto ei ollut millään tavalla asialistalla. Ja suurin osa kokouksistahan on tällaisia tapauksia.

Pieni ja äänekäs porukka onnistui varsin tehokkaasti häiritsemään kokouksia äänekkyydellään, joka raikui saliin asti. On mahdotonta, että Turun Kristillisdemokraatit olisivat olleet tietämättömiä valitsemansa ehdokkaan toiminnasta. Vaihtoehtoisesti Turun kristilliset ovat täysin tietämättömiä siitä, mitä kaupungissa tapahtuu, mitä en luonnollisesti tahdo todeksi uskoa vaikkei edustajia olekaan yhtä enempää.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

"Rekrytoivatko kristillisdemokraatit tahallaan rasisteja ja antisemiittejä?"

Paavo Väyrynen toimii välittäjänä ehkä jopa värvää heitä?

http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232532...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset