*

Jiri Nieminen ...ja Tampere ei ole mikään Suomen Turku

Uusi taksilaki on ihan oikein keskustaa äänestäneille

Eduskunnassa keskustellaan hallituksen esityksestä uudeksi taksilaiksi.

Toivottavasti se menee läpi.

Esityksen mukaan muun muassa taksien päivystysvelvollisuus ja hintakatto poistuvat.

Taksikuskilta ei myöskään vaadita enää ammattipätevyyttä.

Kaupungeissa, joissa on aluesairaala tai enemmänkn ravitsemusliikkeitä, taksiyrittäjiä varmasti riittää hiljaisimpiinkin ajankohtiin, kohtuullisen etäisyyden päästä, tavoitettavaksi. Niin ikään hinnat kurissa pitävä kilpailu toiminee Tampereen ja Helsingin kokoisissa kaupungeissa.

Sen sijaan keskustan ydinkannatualueilla eli syrjäseuduilla tilanne on toinen.

Suomessa on keskustalainen pääministeri.

Kerrankin äänestäjät itse kantavat puolueensa linjapäätöksestään vastuun, aivan konkreettisesti – ja tulevat siitä kärsimään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Minä kyllä uskon että takseja piisaa täällä maaseudulla uuden lain myötä vielä paremmin kuin tähän asti. Onhan uuden lain myötä paljon helpompi ryhtyä yrittäjäksi, kun kankea ja samoja sukuja ja yrittäjiä palkitseva lupajärjestelmä muuttuu jokaisen kynnelle kykenevän saatavaksi. Ja taksat, nehän tietysti kilpailun myötä halpuvat.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Peräkammarin pojat tuskin alkavat taksiyrittäjiksi uuden lain myötä, joku ahkera maahanmuuttaja, jolla ei ole muuta mahdollisuutta hankkia elantoaan, voi alkaakin, ainakin aluksi, ennen kuin siirtyy isompaan kaupunkiin paremmille apajille.

En siis jaksa uskoa, että syrjäseudulla syntyy kilpailua ja pelkään, että pidemmänpäälle veronmaksajat joutuvat yhä enemmän subventoimaan lasten ja vanhusten ylikansallisille yrityksille siirtyneitä taksiajoja.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#2
Muutama kyyti viikossa riittää monelle maatalouden ohella. Autoa on kuitenkin pakko pitää.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Tämähän on loistava tilaisuus juurikin maaseuduilla. Muun työn oheessa joutilaat voivat suhautella mummoja kirkkoon.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Ei muuta kuin apteekkiuudistus myöskin ja pikaisesti...ja autoverouudistus olisi pitänyt viedä läpi Bernerin esittämän mallin mukaisesti. Olen aina sanonut, että harmi kun oman puolueen porukka on noissa uudistamista kaipaavissa asioissa lepakoiden lumoissa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Toisaalta on se hyvä, että jotkut osaa asettua myös tavallisen pienen yrittäjän saappaisiin, eikä ole heti tukemassa miljoonilla suuryritysten tuulileikkejä. :) Toisille se oman lompakon lihottaminen on vaan tärkeämpää, kuin mikään muu.

Vaalitulokset aina näyttää sen oikean suunnan.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Mitä todennäköisemmin näyttää ja näyttihän se...vai miten nyt pitäisi tulkita?

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Apteekkiuudistus ois ihan jees.

Henkilöjunienkin kilpailuttaminen vois toimia Mansen ja Stadin välillä, mut keskustan kannatusalueiden liikkenneyhteyksiä se heikentäisi edelleen, ja sekin on oikein!

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Herra tohtoria ja vasemmistoliittoa yleisemminkin pelottaa kaikenlaiset vapaudet ja ihmisten mahdollisuudet toimia ilman heidän holhoustaan. Voi olla, että suurin osa ihmisistä pyhkii perseensä heidän sääntelylyilleen. Suurin pelko on, että asiat sujuvat paremmin ja ihmiset ovatkin tyytyväisiä.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Täh. Mitä oikein sekoilet vai oliko kirjoitus liian pitkä ymmärettäväksi?

Meitsille uusi taksilaki on ihan ok. Olen siihen tyytyväinen, kaikissa eri merkityksissä, mikä tuli varmaan kirjoituksessa selväksi.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Luulen, että maaseudulla taksikyydit sovitaan jo ennakkoon. Ei ole taksitolppajonoja niinkuin kaupungeissa välillä.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Ai kun pitäis lähteä synnyttämään?

50 km lähimmälle taksitolpalle ja 150 km sairaalaan.

Veikkaan et landella saunassa synnyttäminen tulee jälleen muotiin.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Taksilaissa ei ole mitään järkeä maaseudun kannalta. Aamulla pitäisi olla 130km päässä sairaalassa 07,00. Potilas pitäisi noutaa kotoaan 05,00 jotta matka olisi edes turvallinen.

Nyt sitten kysymys kuka tämän potilaan vie sinne sairaalaan?.

Ilmeisesti jokin Uber kuski, onko tämä edes mahdollista, mielestäi ei.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#12
Omien mielipiteiden mukaan kaikki suomalaiset ovat hyviä kuljettajia. Uber kuski voi olla siviilissä rekan tai linja-auton kuljettaja.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Todennäköisesti huomattava osa uber-kuskeista ei ole suomalaisia tai ovat saaneet Suomen kansalaisuuden huomattavan myöhään, varsinkin jos uber-kuskin oma tuntipalkka jää pariin euroon. Valkoinen mies vetää niillä liksoilla mieluummin lonkkaa.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Pekka Iskonmäki. Virossa ilmeisesti viina niin halpaa että kommentoijillakin horisontti sekaisin?.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #17

#17
Tämän palkkatiedon olen saanut Suomen AY-liikkeltä.

Ps. En juo viinaa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Valkoinen mies vetää niillä liksoilla mieluummin lonkkaa.''

Aika rasistinen kommentti. Virolaiset painavat Suomessa 50 senttiä tunti ja urakkavauhdilla.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Mahtaa olla asiat hyvin Virossa, jos sieltä tullaan tänne töihin 50 centtiä tunti?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#20
Niin kertoo Suomen AY-liike ja eivät ne valehtele.

Virolaiset tukevat talkoopalkalla Suomen taloutta säälistä on minun arvioni tuohon.

Virossa keskipalkka on 1150 euroa.

Suurin mahdollinen tulovero 20%, joten vähemmän kuin Suomen kunnallisvero.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Itse olen jutellut monien pikkukuntien taksikuskien kanssa ja moni pelkää että työt loppuu. Kun sossusta alkaa saamaan lähes saman ja ilman että täytyy olla 24/7 autossa/puhelimen ääressä niin eipä se juurikaan innosta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ei työt tekevältä lopu, kun sitä vapaasti saa tehdä. Naurettava ajatus, että elinkeinon vapauttaminen lopettaisi sen harjoittamisen. Oikea oksymoronin huippu!

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Yksinkertaista matematiikkaa. Jos pikkukunnassa on 4 taksikuskia jotka tienaavat ajoillaan kuukaudessa 1500-2000 euroa per nuppi. Sitten yht äkkiä onkin 16 kuskia ja silti taianomaisesti kysyntä kohtaakin tarjonnan?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #30

Vapailla markkinoilla tarjonta kohtaa kysynnän. (Voi olla, että jäljelle jää edelleenkin vain ne neljä kuskia, mutta halvemmilla hinnoilla.)

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä Vastaus kommenttiin #31

Itse arvioin että lakimuutoksen jälkeen tulee ns. Kultaryntäys, sitten tarjonta joko palaa samaan kuin ennen lakimuutosta niin määrän kuin hinnankin kohdalta tai sitten taksikuskien on joko liityttävä hintoja polkeviin sadan auton megatalleihin tai jäätävä työttömäksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #32

Miksi heidän pitäisi liittyä megatalleihin, kun elinkeinon harjoittaminen olisi vapaata? Megatalleilla olisi myös kiinteitä kustannksia hallinnon vuoksi, mutta yksinyrittäjällä ei olisi kuin autokustannuksensa.

Ja on hyvin odotettavissa, että tuon tarjontaryntäyksen ja alenevien hintojen seurauksena taksien käyttö lisääntyisi. Esimerkiksi Shanghaissa taksit ovat luontainen osa julkista liikennettä ja ne otetaan aina kättä huiskaisemalla kadulta hyvinkin halpaan hintaan kuin raitiovaunu Helsingissä.

Käyttäjän Jukka-PekkaKukkonen kuva
Jukka-Pekka Kukkonen

Mikä uskonasia tämä on? Fakta on se, että maissa missä taksiala on vapautettu niin autot ovat siirtyneet isommille apajille, joko pysyvästi tai aina kun se kannattaa. Ensin maaseuduilta poistui bussit, nyt taksit.

Myös muuta tietoa on saatavilla maista missä vapautus on tehty, niin Norjasta, Hollannista kuin Virosta. Kaikissa näissä maissa on kalliimpi taksi kuin Suomessa. Virossa huomattavasti kalliimpi suhteutettuna maan palkka- ja elintasoon nähden.

Sukulaisia suosiva? Sen taksiluvan saa nyt jokainen joka haluaa, jolla on x määrä kokemusta alasta ja joka on hoitanut asiansa hyvin. Ketään ei suosita luvissa.

Kaupungeissa automäärät vuorostaan lisääntyvät. Tukholmassa taksien määrä nousi liki 70 %. Seurauksena ylitarjonta ja ylitarjonnasta aiheutuvat ongelmat, kuten mm. vapaan markkinatalouden salliman järjestelmän hyväksikäyttäminen. Tälläkin hetkellä Tukholman halvimman ja kalleimman taksin hintaero 10 km matkalle on 299 kruunusta aina 1499 kruunuun, eli sama matka saattaa maksaa 400 % enemmän. Suomessa tuo matka maksaa tällä hetkellä kruunuiksi muutettuna n. 220 kr. Paikalliset paljon taksia käyttävät oppivat tavoille. Turistit, vanhukset, humalaiset, etc. vuorostaan voivat suurella todennäköisyydellä joutua huijatuksi.

Mihin hintaan tulevaisuudessa pääsee jouluaattona klo. 2 sairaalaan, kun kylän ainoa taksi on vain käytettävissä ja naapurin luottokuski Pena on kännissä? Markkinataloudessa tulee tilanteita joissa kuluttajalla on kaksi mahdollisuutta:

- maksaa riistohinta ja mennä määränpäähän
- jättää riistohinta maksamatta, jättää menemättä ja menettää sitä kautta jopa enemmän (esim. lentoliput).

Uber ei maaseutuja pelasta. Se toimii kaikkialla maailmassa vain siellä missä on markkinoita, eli suurissa kaupungeissa. Harmaa talous ja veroparatiisiyhtiöt nyt harvoin edes auttaa hyvinvointiyhteiskuntaa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ennen lottovoittaja saattoi ajaa Suomen läpi mersuletkassa.

Tulevaisuudessa on juhlahetkinäkin varauduttava mopoautokyytiin.

Käyttäjän Jukka-PekkaKukkonen kuva
Jukka-Pekka Kukkonen

Pankista ei saa rahaa ja R-kioski on Posti. S-market on nykyään pankki, Posti leikkaa nurtsit ja taksi jakaa postit.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005175362.html

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Kommenteista päätelleen maaseudulla ei ole muita kuin autottomia kyliä. Kaikki kuljetuspalvelut näyttävät olevan 50-100 kilometrin päässä, mutta sielläkin on taksikuski joka haluaa nukkua yönsä rauhassa.

Totuus on kuitenkin se, että naapurit kyllä auttavat toisiaan joka päivä ja joka yö.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuosta tuli mieleeni modifikaatio taksilakiuudistukseen:

Annetaan jokaiselle auton omistajalle oikeus velottaa lähimmäiskyydityksestä verottajan hyväksymä verovapaa kilometrikorvaus (vuonna 2017 0,41€/km) ja pitää se raha itsellään ilman veron maksua. Tämä lisäisi taksipalveluja kymmenkertaisesti. Palvelu olisi jokaisen saatavissa lähes missä tahansa läpi vuorokauden.

Käyttäjän HenriJrvi kuva
Henri Järvi

Hinnat varmaan joissakin paikoin voivat alentua hetkeksi, mutta kun joku toimija saa määräävän markkina-aseman alkaa hintaruuvvi kiristymään. Katsokaa Ruotsin hintasoa. Taitaa olla Suomea kalliimpi. Mutta tässä uudistuksessa olikin kyse ideologiasta ei järkevyydestä.

Käyttäjän VilleHurmalainen kuva
Ville Hurmalainen

Kirjoittajan puheenvuorossa on asiaa, mutta asenne ei ollut oikein kohdillaan. Hallitus ei ole yhden puolueen show ja sen, että joskus tehdään kokonaisuuden kannalta järkeviä päätöksiä, ei pitäisi olla mikään ivanaurun paikka. Päinvastoin, se osoitaa vastuunkantoa, jota Suomessa on ollut aivan liian vähän.

Käyttäjän artonikkola kuva
Arto Nikkola

Täällä ennustetaan että peräkylistä katoavat taksit lakiuudistuksen ansiosta. No sittenhän niissä aukeaa loistava markkinarako; kyydin kysyntää ei lakimuutos vähennä joten jäljelle jäävät tai tilalle tulevat autoilijat pääsevät hyville apajille.

Käyttäjän harrivirtanen kuva
Harri Virtanen

Kyllä maalla taksikuskeja piisaa. Täällä on vanhuksissa ja koulukyydeissä potentiaalia. Kuljetusten luonne on vain vähän erilainen kuin kaupunkien baarielämässä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset