*

Jiri Nieminen ...ja Tampere ei ole mikään Suomen Turku

Paavo Väyrynen tasavallan presidentiksi poikkeuslailla – Venäjältä nootti

Keskustan kunniapuheenjohtaja ja viidellä vuosikymmenellä sotiemme veteraanien veriuhrilla itsenäisyyden lunastaman isänmaamme valtioneuvoston jäsenenä istunut Paavo Väyrynen on ilmoittanut olevansa käytettävissä 13. tasavallan presidentiksi.

Yle uutisoi, että Väyrynen on luopunut perustamansa kansalaispuolueen puheenjohtajuudesta ja antanut kannattajilleen suostumuksen ryhtyä keräämään kannattajakortteja valitsijayhdistyksen muodostamiseksi vuoden 2018 presidentinvaaleja varten.

Tämä lienee pelkkä muodollisuus, koska kaikkien ja ennen kaikkea isänmaan etu olisi se, että eduskunta säätää poikkeuslain, jotta Väyrysestä tulisi tasavallan presidentti suoraan. Miksi järjestää kalliit ja kaksivaiheiset presidentinvaalit kun voittaja on jo selvillä?

Niin ikään Venäjän Suomelle tänään antama nootti puoltaa Väyrysen valintaa 13. tasavallan presidentiksi ilman vaaleja. Väyrynen on kuitenkin ainoa, joka pystyy laittamaan Vladimir Putinille niin sanotusti luun kurkkuun, kuin Urho Kaleva Kekkonen aikoinaan Leonid Brežneville.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Kas siinäpä kunnon miehen kirjoitus! Kiitos Jiri, eipä koulunkäynti ole mennyt hukkaan.

Asiahan on selvä. Oopperajuhlilla shampanjasin ääressä Putin kuiskaa Niinistölle vain: "Väyrynen vai miljoona pakolaista?"

Siitä tulee paha paikka, kumpi suurempi paha, miljoona venäläistä pakolaista vai Väyrynen. Luulen että eduskunta ja laajat kansalaispiirit pitävät Väyrystä pienempänä pahana.

Siis Väyrysestä seuraava presidentti.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Minusta vaalit kannattaa järjestää sen vuoksi, että äänestäjät saavat,vapaasti valita tuleeko Väyrysestä presidentti vai pääministeri. Toisaalta, voisihan nuo virat yhdistääkkin.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Provoilu on yleensä teinien harrastus. Ihmettelen, että keski-iän kynnyksellä oleva yhteiskuntatieteen tohtorikin harrastaa moista.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Oikeastaan Paavo voitaisiin saman tien valita elinikäiseksi presidentiksi. Jugoslaviakin pysyi koossa, kun Titon henki pihisi, ja hänethän valittiin kestopresidentiksi. Ei vaaleja tarvitse koko aikaa järjestää, riittää, kunhan jokainen sukupolvi pääsee kerran äänestämään.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Toisaalta huhujen mukaan nootissa on salainen liite, jossa puhutaan Nilsistä, keskuskomitean entisestä jäsenestä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset