Jiri Nieminen ...ja Tampere ei ole mikään Suomen Turku

Kirja-arvio Timo Hännikäisen pamfletista Kunnia

Ensin hyvät uutiset: Timo Hännikäinen osaa kirjoittaa hyvää suomenkieltä (toisin kuin kaikenmaailman hommafooruumilaiset tai Uuden Suomen Puheenvuoroon raapustajat), ja hän hallitsee esseistiikan genren erinomaisesti, sen poleemisen tyylin ja siihen liittyvän oppineisuuden osoittamisen muun muassa viittaamalla länsimaisen kirjallisuuden ja filosofian klassikoihin.

Sitten huonot uutiset: moni kakku päältä kaunis, sisältö lässähtänyttä kuin pannukakku.

Hännikäisen teos seuraa hegeliläistä herran ja rengin dialektiikkaa kuin Esa Saarisen kirjan Filosofian huipulta huipulle lukenut ensimmäisen vuoden filosofian opiskelija:

Ensin oli koskematon luonto (teesi), sitten tuli mies raivaamaan ja viljelemään (antiteesi), niin syntyi korkeakulttuuri (synteesi).

Naiset eivät kuulemma ole saaneet mitään aikaan, sen todistaa hollantilainen tosi-TV-sarja.

Tämä ei ole kovin omaperäistä. Onhan niin ranskalainen marxilainen eksistentialismi – mukaan luettuna Simone de Beavourin feministinen ajattelu – , lacanilainen psykoanalyyttinen diskurssi kuin poststrukturalistinen filosofia rakentunut Alexander Kojèven G. F. W. Hegelin Hengen fenomenologian (väärin)tulkinnan perustalle.

Beuvoirin ajatus seurasi Hegelin ratkaisua: mies ja nainen tunnustaessaan toisensa, myöntäessään sukupuolieron, kykenevät luomaan eettisen toisiaan kunnioittavan suhteen.

Sen sijaan Hännikäisen vastaus maskuliinisuuden kriisiin oma sama kuin ranskalaisilla Gilles Deleuzen kaltaisilla poststrukturalisteilla: nietzscheläinen yli-ihminen.

Miehen ei pidä hakea tunnustusta Toiselta (naiselta) vaan luoda sommitelma itsestä vahvistamalla omaa itseriittoisuuttaan.

Tässä vaiheessa teos muuttuu itsesääliseksi – ja paikoittain ristiriitaiseksi – tilitykseksi.

Hännikäinen viittaa omiin tuntemuksiinsa. Hän kertoo kuinka oli lapsena heittopussi: ”Kouluajoissani olen jälkeenpäin katunut eniten sitä, etten kertaakaan rohjennut lyödä kunnolla takaisin jouduttuani jonkun öykkärin pallotettavaksi. En olisi tietenkään pärjännyt tappelussa”. Aikuistuttuaan Hännikäinen kertoo kompeinsoineensa heikkoutensa hetkiä menestyksellä opinnoissa ja työelämässä. ”Mutta kompensaatio ei täytä miehisyyteen jäänyttä aukkoa”.

Tämä on avain koko pamfletin ymmärtämiseksi, ei hän muuten itseään kokoajan toisi esille, vaan puhuisi mieheydestä ja maskuliinisuudesta noin yleensä, länsimaisessa kulttuurissa.

Ei voi välttyä ajatukselta, että Hännikäisen oli kirjoitettava, koska ei itse täytä länsimaista miesihannetta, ei uutta, eikä vanhaa. Hän ei ole Jan Vapaavuori, joka tunnetusti nuorena osasi käyttää nyrkkejään, ja on nykyään Helsingin pormestarii ja reservin kapteeni.

Hännikäinen on koulutukseltaan turkulainen humanisti!

Olisi edes insinööri tai sahuri kuten Teuvo Hakkarainen, jolle suhtautuminen omaa maskuliinisuuteensa näyttää olevan mutkatonta (vaikka kaiken maailman yhteiskuntatieteiden tohtorit vetävät siitä huumoria).

Ei meistä moni muukaan ole, mutta vain harvalle se on samanlainen ongelma kuin Hännikäiselle, joka reagoi tähän kirjoittamalla kirjan (mikä näin meidän tosimiesten kesken sanottuna on aika naismaista tai ainakin epämiehekästä).

En kiellä etteikö Hännikäisen tekstit voisi puhutella niitä, jotka eivät ole aikaisemmin lukeneet niin sanottua mieskirjallisuutta ja etsivät itseään. Miestutkimuksessa kaikki Hännikäisen kirjassa käsiteltyjä teemat on käyty läpi jo laajemmin ja syvällisemmin. Ja ehkä Hännikäisen pamfletti auttaa ymmärtämään joidenkin 612-marssijoiden sielunmaisemaa.

Niin ikään pamfletista jää epäselväksi, onko Hännikäinen edes itse suorittanut asepalvelusta. Hän sivuuttaa asian, ja sen sijaan kertoo kaihoisasti kuinka Ranskan muukalaislegioonasssa alokaskausi toimii initiaatioriittinä miehuuteen, kuin alkuasukasheimoilla.

Friedrich Nietzschen elämänkerran lukeneet tietävät Nietzschen olleen surkea armeijassa, mutta silloin ei niin vain asepalveluksesta saanut vapautusta sen enempää terveydellisistä syistä kuin Olli Immonen tai ilmoittamalla siirtymällä siviilipalvelukseen niin kuin Jussi Halla-aho.

Nietzsche otti ilon irti asepalveluksesta kuvauttamalla itseään sapeli ojossa univormu päällä, ja vahvistamalla heikkoa maskuliinista itsetuntoaan ja kompensoimalla epäonnistumistaan kirjoittamalla naisvihamielisiä aforismeja, joista Hännikäinen on lainannut yhden pamflettinsa motoksi: ”Mies on tarkoitettu soturiksi ja nainen soturin vahvistukseksi, kaikki muu on hulluutta”.

Hännikäinen kertoo kaipaavansa miesten laumaan, mutta on (ainakin ollut nuorena) omien sanojensa mukaan miesten laumassa heittopussi, ei mainitse armeijakokemuksistaan mitään (sikäli kun niitä edes on) ja aikuisenakin antaa ymmärtää toisten miesten kanssa toverillisesti harrastettavien joukkuelajien sijaan käyvän yksin punttisalilla.

Miksi siis lukea Hännikäistä kun voi samantien lukea Nietzscheä?

Jos taasen haluaa lukea miehekästä kirjallisuutta, niin kääntyy Antti Tuurin, Kari Hotakaisen tai vaikka Erno Paasilinnan puoleen.

Hännikäinen pääsi hetkeksi valtakunnan julkisuuteen kirjoitettuaan pamfletin julkaisun aikoihin Naisasialiitto unionin facebook-sivuille ”hevosen kyrpä” aamuyöllä, humalassa (kuinkas muuten).

Tällä hän viestitti sitä, ettei ole kyennyt saavuttamaan nietzscheläisen yli-ihmisyyden itseriittoisuutta, vaan yhä kaipaa tunnustusta naisoletetuilta, Toiselta, omalle identiteetilleen.

Tämän epäonnistumisensa – jälleen kerran – hän myöntää teoksen lopussa antaessaan niin sanotusti oman koodinsa miehisyyteen: ”Älä anna sanojesi ja tekojesi välillä olla ristiriitaa. Itsestäänselvä ohje, mutta myös vaikein toteuttaa.”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän JussiHalla-aho kuva
Jussi Halla-aho

"Timo Hännikäinen osaa kirjoittaa hyvää suomenkieltä"

"Suomen kieli" ei ole yhdyssana.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

En olekaan yhtä taitava kielenkäyttäjä kuin Timo Hännikäinen, vaan tällainen "Uuteen Suomeen raapustaja".

Tosin tämä ohje on vähän epäselvä:

http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/122

"Vanha hyvä käytäntö"?

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Ohje ei todellakaan ole yksiselitteinen.
Jossain määrin voidaan myös erottaa käsite "Suomen kieli / kielet" : suomenkieli, saamenkieli , ruotsinkieli, romanikieli, venäjänkieli jne. .
Jotka voidaan lyhentää puhumalla suomesta, saamesta, ruotsista , venäjästä , pienellä kirjoitettuina.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Ohje ei todellakaan ole yksiselitteinen.
Jossain määrin voidaan myös erottaa käsite "Suomen kieli / kielet" : suomenkieli, saamenkieli , ruotsinkieli, romanikieli, venäjänkieli jne. .
Jotka voidaan lyhentää puhumalla suomesta, saamesta, ruotsista , venäjästä , pienellä kirjoitettuina.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Sitä vain mietin, kumpaan on mennyt kaksi vuotta, Hännikäisen 220 sivuisen lehdykäisen lukemiseen, vai tämän tekstin kirjoittamiseen?

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Eilen lainasin kirjastosta ja pari tuntia illalla käytin tekstin miettimiseen ja kirjoittamiseen, tänään puolelta päivin kävin tekstin vielä läpi ja etsin hyperlinkit.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Minutkin juttu sai miettimään:

Jos kaadan pari koivua ja teen ne haloiksi pinoon, olen työpanoksellani ilmeisesti muuttanut maailmaa enemmän kuin Timo Hännikäinen tekstillään ja sen kriitikot "keskusteluun" osallistumisella, siis yhteensä.

Millainen halontekijä Hännikäinen mahtaisi olla? Salitreeninsä kuntopohjalta ei välttämättä ollenkaan hassumpi!

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Halkojen teko on enemmän taito- kuin voimalaji vaikka, toki, kuntoa vaatiikin. Erityinen taidon osoitus on säästää energiaa vielä seuraavallekin motille.

Sen tiesivät muinaiset halkoja elannokseen hakanneet mutta eivät heistä miehenmallin itselleen omineet. Samaan harhaan lienee sortunut myös Hännikäinen pamfletissaan (arvio Niemisen kirjoituksen pohjalta sillä itse en siihen ole tutustunut).

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Yleisemminkin on Hännikäisen jutuista jäänyt sellainen kuva, että hänellä on kyllä hyviä ja teräviä havaintoja, mutta johtopäätökset ja ratkaisuehdotukset taas ovat jotain aivan muuta. Pahimmillaan ne ovat lähes keskenkasvuisen kakaran kitinää, ironista kyllä, samantyyppistä uhriutumista mistä "meninistit" feministejä syyttävät. En ole mikään Judith Butlerin tekstien ylin ystävä, mutta tuota "miesasiamiesten" menoa katsellessa ei voi tulla muuta kuin ajatelleeksi jonkinlaista maskuliinisuuden performanssia. Se tosin ihmetyttää, että Hännikäinen haluaa niin kovasti noihin porukoihin tunkea mukaan ja samaistua. Sieltä kun löytyy ne samanhenkiset ihmiset jotka häntäkin vetivät peruskoulussa turpaan. Mutta niinhän se taitaa usein mennä, että kiusaamistraumoista toipuakseen moni päätyy lopulta itse kiusaajiensa kaltaiseksi, tai ainakin nuoleskelemaan juuri niitä tyyppejä joita todellisuudessa eniten halveksuu.

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta

Pystyn tuntemaan tässä asiassa empatiaa Hännikäistä kohtaan. Olin minäkin koulukiusattu ja toki siitä toipuminen on vienyt aikaa ja energiaa. Käyn punttisalilla ja harrastan erilaisia toisten muksimiseen liittyviä asioita ja tiedän että nämä harrastukset ovat olleet terapiaa. Silti yli-ihmisihanteisiin hurahtaminen, naisten nettisivuille töryn suoltaminen ja fasismin ihailu vaativat jo melkoisia traumoja. Myötätuntoni tästä, vaikka en moista hyväksykään.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Olisin tietysti voinut kommenttiini lisätä, että olin itsekin peruskoulussa kiusattu. Välillä aika rajustikin. Lukio meni sitten sitä märehtiessä ja kannoin tuota taakkaa mukanani toki vielä parikymppisenäkin. En ole saanut terapiaa, enkä käynyt punttisalilla, mutta yli olen noista kokemuksistani kuitenkin päässyt. Ehkä minua on auttanut sen ymmärtäminen, että kiusaajien vihaaminen on ajan ja energian haaskausta. Kun luopuu vihasta tulee kokemuksista vähitellen sellaista menneisyyttä jonka voi ihan hyvin jättää taakse. Harmillisen moni kiusattu jää vihaamaan kiusaajiaan ja sitä kautta itse roikkuvat menneisyyden kokemuksissa kiinni.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Toisaalta ei kiusaamista kannattaisi ihan kokonaan unohtaakaan. Muutenhan mikään ei koskaan siinä suhteessa muuta. Sitä kannattaisi muistaa sen verran, että edes omia lapsia kasvattaa kohti kiusaamattomuutta jos ei vaikka laajemmin yrittäisikään parantaa maailmaa.

Vaikka toisaalta Ojutkankaan tapa lienee omakohtaisesti tietysti paikallaan sillä koulukiusatuilla lienee melkoinen ennuste päätyä joko aikuiskiusatuiksi tai -kiusaajiksi, j.n.e. työpaikoille, asuinalueille, harrastuksiin ja lopulta peräti vanhainkoteihin vastaaviin rooleihin.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Puhumattakaan, että siitä voi tehdä itselleen jopa ammatin.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Tai salassa ihailee. Tai rupeaa ihailemaan julkisesti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset