Jiri Nieminen ...ja Tampere ei ole mikään Suomen Turku

Miksi puolustusministeri Jussi Niinistö ei ymmärrä erota?

Helsingin Sanomat kertoi eilen puolustusvoimien Tikkakoskella sijaitsevan sotilastiedusteluun keskittyneen laitoksen vuotavan kuin seula.

Jos sanomalehden toimittajat saavat käsiinsä erittäin salaisiksi julistettuja asiakirjoja kymmenen vuoden takaa, voimme vain kuvitella kuinka paljon kyseinen instituutio on vuotanut tietoja vieraiden valtojen agenteille perustamisestaan lähtien.

Niin ikään muutama vuosi sitten paljastui se, kuinka Suomen ulkoministeriö oli ollut usean vuoden ajan verkkovakoilun kohteena sen tietämättä asiasta.

On ymmärrettävää, että puolustusvoimille näin nolo tilanne aiheuttaa siilipuolustusreaktion – nimittäin mahdollisesti Krtek on yhä puolustusvoimien palveluksessa, häntä ei ole saatu kiinni.

Läntisessä sivistysmaassa tilanteesta poliittisen vastuun kantava puolustusministeri ymmärtäisi myöntää epäonnistuneensa ja erota. Jussi Niinistö kuitenkin syyttää tilanteesta jälleen kerran mediaa, joka kertoi totuuden – samalla tavoin kuin vuosi sitten YLE:n tapauksessa.

Ajaako puolustusministeri omien kansalaisten vakoilua helpottavaa DDR-henkistä lakipakettiakin siksi, että Krtek voisi vuotaa tiedot ulkovalloille, ja kun tämä tulisi ilmi, syyttäisi hän taas vapaata lehdistöä tai alkaisi vaatimaan kansalaisoikeuksien rajoittamista?

Mutta mitä voi dottaa ministeriltä, jonka omalla puolueella on noin prosentin gallup-kannatus!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Onko Tikkakosken seula ole ministerin vastuulla? Ehkä suurimmat syylliset ovat sotilastiedustelusta vastaavat upseerit. Hesari on syytön.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Kun tiedotusvälineet saavat käsiinsä salaista tietoa, ne julkaisevat sitä harkintansa mukaan soveltuvin osin. Kaikkea ei varmaan julkaista toimituksellisista tai muista syistä koskaan.

Vuodon motiivi olisi syytä saada selville. Tuskin Helsingin sanomat on ainakaan ostanut tietoja, vaan ne on muuten toimitettu lehdelle. Olisi hyvä selvittää myös se, että mitä mahdollista hyötyä puolustusministeriön ajamille hankkeille vuodosta on. Sieltä saattaa löytyä jopa se kuuluisa sylttytehdas.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Miksi Tiitisen listaa ei ole vuodettu ? No ei, koska siinä on elävien maanpettureiden nimet!

Tiitisen lista julkistetaan ajallaan vuonna 2050 ja häpeään joutuvat vain maanpettureiden jälkeläiset ja listalla olleiden henkilöiden elämäntyö! Sitten toimittajat saavat kirjoittaa nekrologit uudestaan.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Nyt on ministerin vaihdon paikka.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Kuinka moni ministeri sun muu erosi kun kissakaulat L.Sutela ja E.Kanninen paljastuivat (ja vieläpä jälkimmäisen avustuksella) USAn vakoilijoiksi?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Miksi puolustusministeri Jussi Niinistö ei ymmärrä erota?"

Vastauksena kysymykseenne: siksi, että hänellä ei ole mitään syytä erota. Sen sijaan saman kysymyksen voi kohdistaa toimituspäällikkö Esa Mäkiselle ja päätoimittaja Kaius Niemelle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset