Onko Laura Huhtasaarella lesbofallos vai onko hän politiikan transmies?

Ennen Sigmund Freudia oli ajateltu suggestion olevan tyypillistä alaluokkaisille, naisille ja lapsille. Mutta Freud osoitti esseessään, että joukkopsykologia on ominaista miehille.

Freud jakoi rakastuneisuuden kolmeen osaan: aistillisuuteen, hellyyteen, ihailuun. Viimeksi mainittu on keskeinen joukkopsykologiassa, ymmärrettäsessä miehiä laumaeläiminä.

Hän käyttää esimerkkinä nuorukaista, joka kohdistaa naiseen haaveellisia pyrkimyksiä, mutta kykenee rakkauden toimiin vain sellaisten naisten kanssa, joita hän väheksyy tai jopa halveksii.

Tällaisessa tilanteessa aistillisuus ylevöityy ihailuksi.

Samoin miesten laumassa homoseksuaalinen libido suunnataan sellaiseen muotoon, mikä on yhteisöllisesti hyväksyttävää, eli lauman johtajan ihailuun.

Miestutkimuksessa tästä ilmiöstä käytetään käsitettä homososiaalisuus: miehet haluaisivat rakastaa toisiaan, mutta koska se ei saa seksualisoitua, niin seurauksia on kiertoilmaisuja tai outoja käyttäytymismalleja miesten kesken, olkoon paikkana armeijan kasarmi tai jalkapallokenttä.

Politiikassa esimerkkejä homososiaalisuudesta voimme hakea vaikkapa hommafoorumilta: kuinka esimerkiksi Jussi Halla-ahoon sijoitetaan libidoa kutsumalla häntä mestariksi, ja näin kohteen avulla hommafoorumilainen korvaa oman saavuttamattoman egoihanteensa.

Niin ikään oman egoihanteen korvaaminen yhteisellä egoihanteella tuottaa ryhmäkoheesiota ja saa hommafoorumilaiset tuntemaan toisensa veljiksi, ovat egoissaan samaistuneet keskenään.

Ennen vuotta 2015 myös Timo Soini oli isähahmo ja yhteisesti jaettu egoihanne useammalle kuin yhdelle perussuomalaisten kannattajalle.

Politiikan tutkija Ernesto Lacaun käsitteitä lainaten Soinin politiikka ei pelkästään perustunut tyhjien merkitsijöiden taitavalle käytölle, vaan hän itse politiikkona oli tyhjä merkitsijä: hänen kannattajansa ja vastustajansa liittivät häneen erilaisia fantasioita.

Laclaun mukaan politiikassa kootaan sisään ja kanavoidaan vaatimuksia ja affekteja, jotka saavat yhteisen merkitsijän. Tämä tapahtuu rajaamalla tai sisällöllisesti.

Tyhjä merkitsijä on tyhjä, koska se on potentiaalisesti niin täynnä merkityksiä ja lupauksia, ettei se lopulta merkitse mitään. Kun sen sisältöä tarkennetaan – mikä on välttämätöntä ennemmin tai myöhemmin, esimerkiksi puolueen noustessa hallitusvastuuseen –, merkitsijä ei voi olla enää tyhjä, vaan merkitsijän sisältöä aletaan määritellä, katostaan niin sanotusti kortit.

Perussuomalaisten tapauksessa annetuista lupauksista eli korteista ei jäänyt käteen kuin pluffi.

Mutta voiko vaikkapa Laura Huhtasaaren kaltainen naispoliitikko olla tyhjä merkitsijä kun käsitteellistämme politiikkaa Laclauta (ja Freudia) seuraten?

Tämä on sikäli merkittävä kysymys kun pohdimme sitä, onko hänellä mahdollisuus korvata Halla-aho perussuomalaisten puheenjohtajana ja egoihanteena, Halla-aho kun ei ole saanut nostetta puolueelleen siten Soinin lähdön.

Psykoanalyytikko Jacques Lacanin mukaan nainen on fallos, miehellä on fallos.

Fallos on symbolisen järjestyksen – ja siten myös politiikan – etuoikeutettu merkitisijä, ja sen omistaminen myös edellytys sille, että poliitikosta voi tulla tyhjä merkitsijä ja miesten lauman yhteisesti jakama egoihanne, joka mahdollistaa egojen samaistumisen keskenään.

Se, kenellä poliittisessa konjunktuurissa on fallos, hallitsee kulloistakin poliittista agendaa.

Oman erityisyleisönsä keskuudessa vaikuttaisi siltä, että Huhtasaarella on jo fallos. Miten käsitteellistää tämän, hänhän on naisoletettu?

Aluksi ajattelin tilannetta seuraavalla tavalla: koska – nyt lainaan kollegaani Laura Parkkista – paljettipopulisteja, kuten Huhtasaarta, Siv Jenseniä, Anke van Dermeerchiä, Krisztina Morvaita, Celine Amaudruzi ja Marine Le Peniä, kaikkia yhdistää samaantyyppinen vaalea olemus, niin pitkä vaaleat hiukset olisvat heidän falloksensa.

Mutta ei, vaikka vaaleat hiukset olisvat tärkeä osa näiden poliiitkkojen imagoa, ne eivät ole fallos.

Sen sijaan näyttäisi siltä, että sosiaalisen median ansiosta Huhtasaaren on onnistunut ylittämään perinteisen median portinvartijat ja aiheuttaa kohu jos toinenkin – melkein joka viikko.

Onko twitter tai hänen youtube-kanavansa siis ymmärrettävä fallokseksi? Ei liene vahinko, että naisoletetut ovat nousseet tai nousemassa politiikan huipulle postmodernin globaalin kapitalismin ja teknologian kehittymisen kanssa käsikädessä.

Entä pitäisikö tätä Huhtasaaren fallosta kutsua performatiivisesta politiikka- ja sukupuolikäsityksestä tunnettua Judith Butleria mukaillen lesbofallokseksi?

Vai olisiko butlerilainen käsitteistö jo hylättävä, seurata sukupuolentutkimuksen uusimpia virtauksia ja ymmärtää politiikassa Huhtasaarta enemmänkin transmiehenä.

Silmiinpistävää on, että Huhtasaarta ei aistillisteta (niin kuin niitä naisia, joiden poliittisista näkemyksistä hommafoorumilaiset eivät pidä), vaan päinvastoin hänet ylevoitetään.

Siinä, että nainen ylevöitetään miesten lauman egoihanteeksi ei sinänsä ole mitään uutta ja erikoista (eurooppalainen historia on täynnä tällaisia neitsythahmoja), mutta Huhtasaari ottaa samalla haltuunsa maskuliinisen subjektipositio politiikassa. Se on huomionarvoista.

Näin käsitteellistettynä olisi helpompi ymmärtää sitä, miksi Huhtasaari on sekä hommafoorumilla niin ihailtu hahmo että poliittinen toimijana, joka falloksellaan ränttää siitä, miten maailma makaa.

JiriNieminen
Tampere

Kirjoittaja on 40-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologisesti suuntautunut politiikan tutkija ja yhteiskunnallinen aktiivi, joka liioittelee, härnää, väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä Uuden Suomen blogipalvelun parhaimpia perinteitä noudattaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu