Jiri Nieminen ...ja Tampere ei ole mikään Suomen Turku

Sabotoivatko anargistit Suomen kansa ensin -liikkeen kannattajakortteja?

Suomen ensin -liike toimitti eilen tuotanuinniin oikeusministeriöön keräämänsä kannattajakortit. Yhdistyksen tarkoitusena on reksiteröityä puolueeksi, mikä vaatii 5 000 Suomessa eduskuntavaaleissa äänioikeutetun kansalaisen hyväksytysti täyttämää kannattajakorttia.

Skriimiviihteen ystävät tietävät Suomen kansan ensin -liikkeen polveutuvan riitoihin hajonneesta Suomi ensin -liikkeestä, mikä taas niin ikään polveutuu riitautuneesta Rajat kiinni -liikkeestä.

Nämä kaikki tuotanuinniin kuuluvat siis niin sanottuihin haittakansallismielisiin yhdistyksiin.

Suomen kansan ensin -liikettä johtava toisen polven maahanmuuttaja kertoi skriimillä kannattakortteja oikeusministeriöön toimitetun 5050 kappaletta.

Oikeusministeriössä kortit vastaanottanut virkamies – aivan oikein – huomautti olevan epätodennäköistä, että kyseinen määrä vielä riittää puolueeksi rekisteröitymiseen. Lähes poikkeuksetta kannattajakorttien joukkoon kun on päätynyt tahattomasta tai tahallaan epäselviä tapauksia. Kortteja olisi hyvä siksi olla vähintään 500, tai jopa 1 000 ylimääräistä.

Varsinkaan Suomen kansa ensin -liikkeen tapauksessa en usko 500 niin sanotun ylimääräisen kortin vielä riittävän. On nimittäin mahdollista, että epäselvästi täytettyjen korttien lisäksi oikeusministeriöön toimitetut kortit sisältävät ääritörkeiden anargistien tuotanuinniin pilanpäiten valenimillä ja henkilötiedoilla Tampereen bunkkeriin eli puoluehankkeen päämajaan postittamia kortteja, joilla on Suomen kansan ensin -likettä huijattu toimittamaan kortit ennen aikojaan.

Valekortteja tässä tapauksessa tuotanuinniin voi olla jopa 1 500 kappaletta!

Toisaalta eipä Suomen kansan ensin -liikkeellä olisi ollut edes aikaa kerätä kauemmin kortteja: kuulemma ensimmäiset kortit kerättiin 4.11.2017, ja korttien vanhenemisaika on vuosi.

On siis enemmän kuin todennäköistä, että kun kortit on tuotanuinniin saatu laskettua oikeusministeriössä, niin käy ilmi korttien määrän olevan (a) riittämätön alun perinkin; (b) osan korttien vanhentuvan jos ja kun korttien täydennyskerääminen aloitetaan uudelleen.

Kaiken lisäksi kortteja luovuttaessa oikeusministeriöön selvisi, että korttien laskemiseen menee kuukaudesta kahteen, koska Paavo Väyrysen seitsemän tähden liike -niminen yhdistys kiilasi Suomen kansan ensin -liikkeen eteen korttien toimittamisessa oikeusmisteriöön.

Mitä tästä kaikesta voimme tuotanuinniin siis päätellä:

(1) Skriimiviihteen ystäville Suomen kansan ensin -liike on ehtymätön tuotanuinniin huumorin lähde ikuisine kortinkeräyksiin ja mitä mielikuvituksellisempine sekoiluineen.

(2) Jos ja kun vielä kolmannen kerran – kyllä, myös Suomi ensin -liike yritti rekisteröityä puolueeksi ja keräsi kortteja kertaalleen, mutta eihän siitäkään mitään tullut – ajattelitte kerätä kannattajakortteja, niin kerätkää vaikka 6 000 korttia kymmennessä kuukaudessa (tai jopa lyhyemmässä ajassa kuten muutkin puolueiksi onnistuneesti rekisteröityneet yhdistykset ovat tehneet), älkää 12 kuukaudessa 5 050 korttia. Homma voisi onnistua. Tämä tosin tarkoittaa sitä, että kun keräätte kortteja, niin älkää skriimailko samalla, ihmiset eivät halua tulla maalitetuksi. Niin ikään jos yhdistyksenne puheenjohtaja olisi kerännyt yhtä ahkerasti kuin muut hallituksessa olleet kannattajakortteja, niin puolueeksi reksiteröityminen olisi ollut selviö jo pari kuukautta sitten. Nyt hänen vaikutuksensa on skriimeistä päätellen ollut lähinnä päinvastainen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

” kanattajakortit” ( Jiri Nieminen)

Nuo ” kanattajakortit” olisi ehkä pitänyt viedä maa- ja metsätalousministeriöön.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Blogisti näköjään meni tuotanuinniin korjaamaan bloginsa vittuilevan perussävyn tuhoavan kirjoitusvirheensä vähin äänin.

Melkoisen anargistinen teko mikä melkein tuhosi kommenttini #5.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset