Jiri Nieminen ...ja Tampere ei ole mikään Suomen Turku

Pekka Haavisto – kaikkea sitä mitä vihreät eivät haluaisi olla?

Viikonloppuna vihreät taputtelenevat Pekka Haaviston puoleensa puheenjohtajaksi, edellisen kerran hän oli puoleen peräsimessä 1993 – 1995. Tosin tälle kertaa puheenjohtajapestin arvellaan kestävän vain puolisen vuotta.

Haaviston tehtävänään on navigoida puolueen ensi kevään eduskuntavaalikampanja läpi.

Hänen valinta on ymmärrettävää: galluppien mukaan vihreiden kannatus on ollut korkeimmillaan jopa 17%, potentiaalia on, mutta kampanjan epäonnostuessa se voi jäädä alle 10%.

Liikkuvia ja epävarmoja äänestäjiä on puolueella vieläkin enemmän kuin perussuomalaisilla; on pienempi riski valita valtakunnallisesti tunnettu poliitikko laivan kapteeniksi.

Kamppailua käydään hipstereiden sieluista, jotka valitsevat kokoomuksen ja vihreiden väliltä.

Haaviston kaltaisen elinkeinelämän keskusliiton herrojen eläkeiässä olevan fossiilin valitseminen puolueen puheenjohtajaksi kuitenkn kertoo myös siitä, että puolue on aidosti epäonnistunut uuden sukupolven poliitikkojen kasvattamisessa.

Tuoko Aallon piti edustaa uutta vihreiden nousevaa sukupolvea.

Mutta hänen jättäydyttyä puolueen puheenjohtajan tehtävistä, nuoremmat yksi toisensa jälkeen kieltäytyivät ottamasta vastuusta, jäljelle jäi ns. ensimmäisen sukupolven vihreä.

Haavisto edustaa kaikkea sitä, mitä vihreät eivät ole.

Vihreiden kannatus nuorisovaaleissa on ollut jo pari vuosikymmentä korkealla tasolla ja puolueen äänestäjäkunnasta kaksikolmesta on ollut naisoletettuja.

Tässä kohtaa voisi viitata Sigumd Freudin teorioihin, mutta se olisi väsynyttä.

Haavisto edustaa myös kaikkea sitä, mitä eivät haluaisi olla (mutta ovat kuitenkin).

Vihreät esittävät ihmisoikeuksien ja seksuaalinen tasa-arvon puolesta kamppailun ja itsensä likoon laittaminen olevan tärkeää. Mutta Haavistoa ei näkynyt 1980-luvulla Setan kokouksissa. Edes 1990-luvulla hän ei laittanut tikkua ristiin asian edestä, vaikka siihen annettiin mahdollisuus.

Sen sijaan vasemmistossa on monia, jotka uhrasivat itsensä ja mielenterveytensä aikana, jolloin kourallisen pride-marssijoiden päälle syljettiin. Haavisto tuli kaapista ulos katettuun pöytään, kuten niin monet politiikan ja liike-elämän oikeistolaiset homomiehet.

Niin ikään Haaviston ammattina ei ole ollut ainoastaan hiilidoksidin tuottaminen ulkomailla, vaan myös vapaa-aikana yksityiskoneella lentäminen ystäviensä syntymäpäiväjuhlille, ainakin jos uskomme Sydänten presidentti -vaalikirjaa. 

Onko edes kokoomuslaisten ikioma sosialidemokraatti Martti Ahtisaari pahimpina vuosinaan tuottanut yhtä mustaa hiilijalanjälkeä kuin mitä Haavisto on jättämässä lapsillemme?

No, toisaalta Haaviston ainoa haastaja Outi Alanko-Kahiluotokin on ilmoittaunut viikonloppuna olevansa lomamatkalla perheensä kanssa Japanissa – maapallo kiittää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Kamppailua käydään hipstereiden sieluista, jotka valitsevat kokoomuksen ja vihreiden väliltä."

Kun tästä katsoo taulukkoa niin pikemminkin vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden välillä:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/263560-analyysi-n...

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Nyt kyse on nimenomaan Haaviston valinnasta, ei vihreiden nykyisen kannattajakunnan segmenteistä.

Haaviston valinnalla vihreät yrittävät nimenomaan houkutella lisäääniä oikealta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kun nokka nousee niin pyrstö tarttuu: Li taitaa voittaa oikeiston.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #5

Kun matkaat tarpeeksi kauas itään, saavut länteen.

Tai vanhaa Radio Jerevania:
- Mistä tiedämme, että maapallo on pyöreä?
- Syytökset, jotka olemme suunnanneet länteen, kuulemme nyt idästä.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Haaviston saavutuksiinhan kuuluu mm. tämän vastuulla ollut Caruna kaupan luokattoman huono valmistelutyö. Carunasta onkin sitten kuultu yhtä sun toista myöhemmin.

Haaviston papparainen kulunut harmaa imago ei kyllä oikein istu lähinnä nuorilta äänensä saavan puolueen olemukseen. Tähän ei nyt ilmeisesti kiinnitetä huomiota puolueen hätätilan ja ilmiselvän sekaannuksen olosuhteissa.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Joo, mietin et oisko pitänyt vielä mainita tämä Carunan juttu tai se, kuinka kun Finnairissa lakkoiltiin työehtoijen heikennysten johdosta, niin Haavisto asettui Finnairin johdon eli saastuttavien kapitalistien puolelle.

Mutta tämä ei olisi ollut mikään uusi juttu: vihreät on oikeisto- tai suorastaan uusliberaalipuolue, joka olisi valmis yksityistämään kaiken ja jolla on antagonistiset suhteet ay-liikkeeseen.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Jopa tuli hätä. Haaviston vaaliveturiksi valinnan jälkeen Vihreiden kannatus nousee prosentin joka kuukausi. Ek-vaaleihin mennessä liikutaan yli 15% lukemissa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Vihreiden kannatus nousee prosentin joka kuukausi."

Tuossa on jonkin verran realismia.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Prosentin vai prosenttiyksikön?

Vihreiden 17 prosentin huippupiikki on yhtä epätodellinen jatkumo kuin kepun veret seisauttanut tai persujen jytky. Ne olivat hetken huumaa. Eiköhän vihreätkin asettune pikku hiljaa oikeille sijoilleen, sinne 10 prosentin haminoille. Kepu ja persut ovat jo asettuneet.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #9

Anteeksi epätäsmällisyys. Ehkä näppärä olisi lopputuloksesta osannut päätellä kumpaa prossaa tässä tavoiteltiin. Kovin moni puolue ei voine asettua sinne kymmenen prosentin tuntumaan jos pitäisi saada sata kasaan.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #12

Vihreät on jo nyt neljänneksi suurin puolue, ja saattaapa tuo Haaviston johdolla mennä keskustankin ohi. Sitten Haavistosta tulee ulkoministeri ja ehkä seuraavaksi presidentti.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #17

Vanhalla kansalla oli tähän Lamminpään lohkaisuunkin sopiva sanonta joka mieleni minun tekevi vääntää paremmin näin uskonnottaman ja jumalattoman suuhun: "ei materia kiellä suurista haaveista".

Toisaalta on toki tunnustettava, että äänestin aikoinaan Haavistoa toisella kierroksella presidentiksi n.k. pienempänä pahana. Sittemmin siitä(-kin) viisastuneena olen päätynyt vaatimaan presidentin vaaleihin mahdollisuutta äänestää kaikkia vastaan niin, että sillä on äänenä sama merkitys lopputulokseen kuin jonkun puolestakin annetulla äänellä.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #18

Tietenkin pitää haaveilla, ja tehdä töitä haaveiden toteutumisen eteen. Kaiken lisäksi haaveeni on ihan realistinen.

Käyttäjän ArtturiHard kuva
Artturi Hård

#6

Vihreät ja vasemmistoliitto voivat yhdessä saada maksimissaan n. 20 prosenttia äänestäjien äänistä. Sekin on huolestuttavaa, mutta kyllä Suomi tuollaisen määrän hörhöjä kestää.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Vaaliveturina Pekka Haavisto tuo mieleen kivihiilen voimalla puuskuttavan menneen ajan höyryveturin.

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Vihreät ja myös Demaritkin voisivat valita joukoistaan paljon
puhuttuja eurooppalaisia arvoja puolustavan muslimijäsenen ?
Raikasta tuulahdusta demokraattisissa valtiollisissa vaaleissa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen
    "Edes 1990-luvulla hän ei laittanut tikkua ristiin asian [homoseksuaalisuuden] edestä, vaikka siihen annettiin mahdollisuus."

Haaviston painostuksesta Timo Harakka erotettiin Vihreästä Langasta, kun uskalsi vihjata Haaviston homouteen.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

On kait urbaani legenda et Haavisto ois ollut erottamas Harakkaa.

Mut sen sijaan voi tapausta voi käyttää oikeutettuna esimerkkinä siitä, ettei Haavisto ainakaan ole mikään edelläkävijä ja visiönääri, vaan enemmänkin opportunisti.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Ei se ainakaan Vihreän Langan mukaan ole urbaani legenda.
https://www.vihrealanka.fi/henkil%C3%B6t/poliittin...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Taputellevat, tarkoittanet. Ei kannattane käyttää mahtotapaa, jos ei osanne.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

"Onko edes kokoomuslaisten ikioma sosialidemokraatti Martti Ahtisaari pahimpina vuosinaan tuottanut yhtä mustaa hiilijalanjälkeä kuin mitä Haavisto on jättämässä lapsillemme?"

Kaunis kuvaus Nobel-palkitusta rauhanvälittäjästä Martti Ahtisaaresta. No teidän kommarien saavutukset mitataankin ihmisuhrien määrällä. Mitä enemmän sitä parempaa ja aidompaa.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Nobel-palkittuna Ahtisaari asettunee samaan sarjaan H.Kissingerin, M.Beginin ja B.Obaman kanssa. Ja rauhanvälittäjänä hän pikemminkin kuljetti uhkavaatimuksia Washingtonista. Namibiaankin jäi muistoksi joukko kansanmurhia. Sen jälkeen hän on kunnostautunut lähinnä NATOn mannekiinina. Haaviston n.s. ”track record” ei liene todellakaan likimainkaan yhtä musta vaikka lentsikoilla onkin pörrännyt kerosiinin palaessa iloisella roihulla hänkin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset