Jiri Nieminen ...ja Tampere ei ole mikään Suomen Turku

Pienpuolueiden tentti, smurffipuolue ja Ylen politiikka?

Eduskuntavaalien alla Yleisradio (toisin kuin kaupalliset mediatalot) on velvoitettu huomioimaan myös pienpuolueet televisioidessaan vaalipaneeleita.

Yleisradion ratkaisu velvoitteeseen on ollut järjestää vaalipäivää edeltävän torstain suuren vaalikeskustelun lisäksi pienpuolueiden vaalitentti edellisellä viikolla.

Suureen vaalikeskusteluun on kutsuttu eduskuntapuolueiden puheenjohtajat, pienpuolueiden vaalitenttiin niiden edustaja, jotka eivät ole eduskuntapuoleita.

Mutta mikä on eduskuntapuolue?

Onko eduskuntapuolueen kansanedustajien pitänyt tulla valituiksi saman puolueen listoilta edellisissä vaaleissa, vai riittääkö, että kyseinen puolue on rekisteröity kesken vaalikauden ja sitten jostain toisesta eduskuntaryhmästä loikkaamalla tämä puolue on saanut kansanedustajia?

Viittaan nyt ennen kaikkea smurffipuolueeseen.

Veikkaukseni nimittäin on, että Yleisradiolla on kiusaus kutsua myös smurffien edustaja suureen vaalikeskusteluun, vaikka esimerkiksi Muutos 2011 -puolueelle ei näin tehty viime eduskuntavaalien alla, vaikka tällä oli ikikoma loikkarikansanedustajansa eduskunnassa.

Niin ikään muistelisin, että myöskään 1990-luvun lopulla remonttiryhmän Risto Kuismaa tai kirjavan puolueen Pertti Virtasta ei näkynyt suuressa vaalikeskustelussa, vaikka olivat kansanedustajia (vai muistanko väärin)?

On myös hyvä kysyä, onko smurffipuolueelle hyväksi olla suuressa vaalikeskustelussa; ajattelivatko he voittaa vai hävitä äänestäjiään, jos ja kun pääsevät kyseiseen ohjelmaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

Jos siniset otetaan isoihin keskusteluihin, niin pitää myös pohtia miten menetellä Harkimon ja Väyrysen kanssa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tämä on ollut minunkin kauhuvisioni: persut nähdään vaalitenteissä kahtena.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@2. Tai sitten katsojat uskovat näkevänsä diplopian vaalitentissä ja olisi syytä tarkistaa, että syntyykö suuri piikki sairaalapäivystyksiin, kun moni olisi ilmoittanut epäilevänsä vakavaa aivovauriota nähdessään kahtena vain vaalitenteissä.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Oma ratkaisuni ongelmaan on, että en katso vaaliohjelmia lainkaan ja teen päätökseni vaalikäyttäytymisestäni jo ennen vaalikampanjoinnin alkua sen perusteella mitä kukin puolue ja poliitikko on tehnyt ja tekemättä jättänyt aikaisemmin.

Ennen varsinaisen kampanjoinnin alkua julistan itse itselleni vaalirauhan joka tarkoittaa, että en seuraa enkä kommentoi, ainakaan julkisesti, kampanjoita millään tavalla.

Siten on henkilökohtaisesti minulle ihan sama onko paikalla persulit ja heidän sinelmänsä, kapulit, linyylit ja torviseitsikot. Hieman olen kuitenkin pettynyt jos ja kun joku tekee äänestyspäätöksensä tuollaisten keskustelujen eikä politikoinnin varsinaisen sisällön perusteella.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Joo, mut meille hyvän huumorin ystäville, pienpuolueiden vaalitentti on, ei ainoastaan eduskuntavaalien kampanjoinnin, vaan koko vaalikauden kohokohta!

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Luulenpa kuitenkin, että heidän edustajansa ovat kuitenkin eniten tosissaan, valitettavasti. Heidän kun pitäisi olla SE vaihtoehto nykyiselle menolle?

Tosin epäilen ison osan heidän viihdearvostaan tulevan juurikin siitä, että heitä pidetään näytelmän pelleinä. Ja jos joku siinä porukassa esiintyy asiallisesti ja puhuu asiaa, hän se vasta niitä kulisseja vastaan pelleltä näyttääkin koska kaikki näkevät hänen olevan ihan väärässä paikassa (ja sehän on tilannekomiikan clavus ja clou).

P.s. OSCE:n vaalitarkkailijat ja muut kansainväliset ovat kai vuodesta toiseen kritisoineet n.s. pienpuolueiden saamatta jäänyttä tasapuolista julkisuutta m.m. julkisesti rahoitun julkisen palvelun tiedonlevitteen tuuteissa.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

Yle teki 2011 törkeää propagandaa persujen hyväksi kutsumalla Timo Soinin ns. neljän suuren pääministeritenttiin pelkän gallup-menestyksen perusteella. Vanhojen näyttöjen perusteella pelkään pahoin, että prosenttijengi sinisten Terho patsastelee oikeistopopulisteja hyysäävän Ylen pääministeritentissä Pekka Haaviston ja Li Anderssonin ollessa katsomossa.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Sinänsä huvittavaa, että Yleisradio hyysää oikeistopopulisteja, jotka ovat ensimmäisenä puuttumassa sen toimintaan ja mahdollisuuksien mukaan vaikka lakkauttamassa sen. Vähän sama kuin Sipilän paapominen järjestämällä esimerkiksi sen naurettavan pääministerin puhe-esityksen, jossa Sipilä sai rauhassa valehdella ilman kyseenalaistuksia. Ilmeisesti Yle on aina sen puolella, joka uhkaa eniten panna kapuloita sen rattaisiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset