Jiri Nieminen ...ja Tampere ei ole mikään Suomen Turku

Ketkä haittakansallismielisistä eduskuntaan Oulun vaalipiiristä?

Oulun vaalipiiri on jostain tuntemattomasta syystä ollut sakeuden keskittymä viime vuosina kun ajattelemme potentiaalisia kansanedustajia.

On toki muissakin vaalipiireissä kuten vaikkapa Pirkanmaalla sakeuden havaittavaissa, mutta Pirkanmaan haittakansallismieliset ovat olleet lähinnä huumoriehdokkaita.

Sen sijaan perussuomalaisten listoilta Olli Immonen äänestettiin kansanedustajaksi jo vuonna 2011 hienolla äänisaaliilla ja heti uudelleen vuonna 2015.

Immonen sai toiseksi eniten ääniä eli noin 5 000 viime eduskuntavaaleissa perussuomalaisten listoilta Oulun vaalipiiristä smurffeihin loikanneen Pirkko Mattilan jälkeen.

Mutta minkälainen on tilanne keväällä 2019?

Perussuomalaisten gallup-kannatus on tippunut valtakunnallisesti noin 40% sen jälkeen kun Jussi Halla-aho valittiin puolueen puheenjohtajaksi.

Jos tämä muutos siirretään sellaisenaan Oulun vaalipiirin, tarkoittaisi se sitä, että perussuomalaiset saavat vain yhden kansanedustajan entisen kolmen sijaan Oulun vaalipiiristä.

60 prosenttia noin 40 000 äänestä on 24 0000 ja viime vaaleissa vertailuluku Oulun vaalipiirissä kansanedustajaa kohti oli noin 13 000 ääntä.

Tähän kun vielä huomioi sen, että valitsijayhdistyksellä mukaan lähtevä oululaismarokkolainen kunnanvaltuutettu Junes Lokkan kamppailee samoista haittakansallismielisten äänistä kuin perussuomalaiset, ja pelkästään viime kunnallisvaaleissa Lokka sai toistatuhatta ääntä.

Kaiken lisäksi allekirjoittaneella on teoria siitä, että Turun mustapartainen mies ennen kuolemaansa siirsi sielunsa Lokkaan (mikä nopeutti hänen kaatumistaan taistelussa): Lokka tulee samaan samanlaisia äänimääriä kuin Olavi Mäenpää parhaimmillaan Turussa!

Ei se Lokkaa eduskuntaan nosta, mutta vaikkapa 6 000 ääntä söisi huomattavan loven perussuomalaisten ja ennen kaikkea haittakansallismielisten keskenään jakamasta äänipotista.

On siis mahdollista, että Immomen on tulevaisuudessa ainokainen perussuomalaisten listoilta Oulun vaalipiirissä eduskuntaan nousevista ehdokkaista – eikä sekään ole varmaa.

Nimittäin sen lisäksi, että Lokka kärkkyy samaa äänestäjäsegementtiä kuin Immonen, myös Sebastian Tynkkynen (n. 1 500 ääntä viime edusukuntavaaleissa) ja Jenna Simula (n. 2 500 ääntä viime edusukuntavaaleissa) on otettava huomioon.

Kummallakin on ollut hetkensä ja nostetta jossain vaiheessa jopa siinä määrin, että on vaikea sanoa kumpi heistä vai Immonen olisi tällä kertaa haittakansallismielisten kärkiehdokas Oulun vaalipiirissä. He edustavat hieman erilaisia profiileja, mutta kaikkia heitä yhdistää sakeus.

Onkin täysin mahdollista, että he syövät toistensa ääniä siinä määrin, ettei heistä kukaan nouse perussuomalaisten listan ykköspaikalle, vaan ehdokkaaksi valitaan joku vähemmän sakea.

Esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa kolmantena perussuomalaisten listalta Oulun vaalipiirissä eduskuntaan noussut Ville Vähämäki, joka sai hieman alle 4 000 ääntä.

Tätä vielä vahvistaa se, että niin Immonen, Tynkkynen kuin Simula ovat Oulusta.

Ehkä joku perussuomalaisten ehdokas Kajaanista tai Raahesta kiilaa heidän ohitseen?

PS. Nyt joku kysyy, miksi en huomioi tuotanuinniin Suomen kansa ensin -liikettä. No siksi, että tuotanuinniin en edelleenkään tuotanuinniin usko kyseisen liikkeen onnistuvan rekisteröitymään puolueeksi ja vaikka siitä tulisi ennen seuraavia eduskuntavaaleja tuotanuinniin puolue, niin sen äänipotti kokonaisuudessaakin tuotanuinniin jää Oulun vaalipiirissä alle tuhannen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tästä on hyvä muistuttaa joka yhteydessä: "natsi" Jenna Simula.

http://ainoahelmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232719-...

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Oulusta ja Oulun seudulta tulee tosiaan monen moista kummajaista. Mainittakoon vaikkapa austerity-demari Liisa Jaakonsaari, Chief-Executive Officer Juha Sipilä sekä maahanmuutolle hypermyönteinen Tytt(el)i Tuppurainen. Olisiko juomavedessä jotain outoa?

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Joo, tää on kans asia mitä olen ihmetellyt: jos jätetään Juhana Vartiainen ja Mikael Jungner pois laskuista, niin miksi Oulu on oikeistodemariuden keskittymä Suomessa?

Yleensähän on esitetty, että Suomi vasemmistolaistuu pohjoista kohden mennessä, et Rovaniemen kokoomuslaisetkin olisivat vähän niin kuin maltillisia vasemmistolaisia.

Käyttäjän JanneHildn kuva
Janne Hildén

Käsittääkseni Lokka saattaisi mennä vaaleihin persujenkin ehdokkaana, mikäli persut häntä pyytäisivät listalleen.

Se olisi taasen uusi, jännä asetelma "skabaan."

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Sit persuilla ois mahdollisuus toiseen paikkaan. Olen tosin antanut ymmärtää, et persuilla ois Lokkaan antagonistiset välit, ja toisin päin tai siis tuleeko kukaan muu kuin edesmennyt Turun mustapartainen mies Lokkan kanssa toimeen.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Jonkinverran maahanmuuttajataustainen Junes Lokka olisi riippumattomana ehdokkaana oiva vahvistus Perussuomalaisten ehdokaslistaan Oulun vaalipiirissä. Hänellä olisi kokemusasiantuntemusta monesta maahanmuuttoon liittyvästä asiasta. Sellainen kutina, että jos Junes Lokka kerran pääsee Eduskuntaan, häntä ei sieltä saada pois ennen hiippakunnan vaihtoa.

Huonon huumorin entisenä tai lopettelevana harrastajana blogistin kieltämme rikastuttavat sananvalinnat huvittavat. En nyt sentään kehtaa suositella.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Oiva vahvistus? Eipähän tarvitsisi kenenkään teeskennellä, ettei ole yhden asian lista... Luulisi tuon karkoittavan aika monta maltillista äänestäjää.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

En ole katsonut Oulun vaalipiirin listaa, mutta tuskin siellä monta Junes Lokkaa kuitenkaan olisi. Että useammalla ehdokkaalla on kohtalainen yksimielisyys jostakin asiasta ei tee heistä vielä toisistaan erottumattomia.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Veikkaan jos Junes lähtee vaaleihin (ilman puoluetta) hän pääsee sinne ja Immonen pääsee myös. Ps saa yhden paikan sieltä.

Jos Junes lähtee PS:n mukana, PS saa 2 paikkaa. molemmat menevät läpi. Ja yllätyksiä voi sattua ja jopa 3 pääsis myös.. Jos junes pääsee kunnolla Tv:n jne. saa julkisuutta niin aivan varmasti saa liaää ääniä taakseen!

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Eipä nyt liioitella, ei Junes Lokka mikään Tony Halme ole (joka sentään oli ollut monta vuotta valtakunanjulkkis, tehnyt uraa ulkomailla, eikä kukaan edes ollut samoilla apajilla toisin kuin nykyään), vaan marginaalityyppi, josta lähinnä ääritörkeät anargistit ovat innostuneet ja repivät huumoria. Vertautuu siis Ulle-Dulle Mäenpäähän.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Kyllä tuolla aika paljon face- ja youtube seuraajia näyttäis olevan.. Pelkästään nuo ilman isompaa julkisuutta. Joten kaikki on mahdollista, tietysti vedän veikkaukseni vähän yläkanttiin, vähän toivetta mukana pitäen.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen Vastaus kommenttiin #9

Fb-kaveri ei ole sama kuin äänestäjä, varsinkin kun tuntuu et samat tyypit jotka ovat Lokkan kavereita, niin saattavat digata myös Immosen Olast, Simulast tai Sebusta... Puhumattakaan siitä, että saattavat asua eripuolilla Suomea.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Suomen kansan ensin? Siis Suomen kansalla on "ensin"?

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Tuotanuinniin, allekirjoittaneen kirjoitusvirhe, pitäisi tietenkin olla Suomen kansa ensin. Tosin edesmennyt kesken pitkän marssin kaatunut Olavi Mäenpää ennätti kutsua kyseistä puoluehanketta nimellä Sosialismi kansaa ensin. Hän ei tuotanuinniin pitänyt Marco de Wittistä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset